Brita kakku

Brita kakku on ollut meidän perheen lemppari jo vuosia niin ihmekkös tuo, että siitä on tullut meidän perheen perinneherkku. Tätä tarjoillaan joka juhannus. Täytteet saattavat hieman muuttua ja mutta mansikka pysyy aina tärkeimpänä osana tätä herkkua.

POHJA:

150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
4 kpl keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

  • Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset.
  • Vaahdota rasva ja sokeri sähkövatkaimella.
  • Lisää joukkoon keltuaiset yksitellen samalla vatkaten.
  • Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
  • Lisää lopuksi maito ja sekoita.
  • Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi.

MARENKI:

4 kpl valkuaista
2 dl sokeria

  • Valmista marenki. Laita valkuaiset puhtaaseen kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahdotuksen loppuvaiheessa. Vatkaa vielä hetki.
  • Levitä valkuaisvaahto taikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

TÄYTE:

2 – 3 kpl sitruunaa (noin 2 dl mehua)
400-500 g mansikoita
2 1/2 dl (1 prk) vispikermaa (esim. flora vispi)
200 g (1 rasia) vaniljatuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl lemon curd -sitruunatahnaa
1/4 kpl ruukku minttua

  • Purista sitruunoista mehu.
  • Viipaloi mansikat, mutta jätä muutama koristelua varten. Laita mansikkaviipaleet sitruunamehuun maustumaan noin puoleksi tunniksi.
  • Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon pehmentynyt tuorejuusto ja sokeri.
  • Lisää lemon curd ja sekoita joukkoon kevyesti (ei tarvitse olla tasaisesti sekoitettu).

KASAUS:

  • Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen pitään osaan tai neljään pienempään osaan. Tämä riippuu siitä haluatko korkeamman vai isomman kakun.
  • Valuta mansikat.
  • Nosta ensimmäinen kakkupohja tarjoiluastialle.
  • Levitä päälle kolmasosa täytteestä sekä mansikoista.
  • Toista, kunnes kakku on koottu.
  • Päällimmäisen kakkupohja päälle laita loput täytteestä, koristele haluamallasi tavalla mensikoilla ja mintun lehdillä.

Mansikka Sima

Siman tekeminen on aina hieman oma taiteenlajinsa, mutta tämä sima on minusta ihanan raikas ja mansikkainen juhlajuoma niin aikuisille kuin perheen pienillekin.

4 l vettä
4 dl Dansukker Fariinisokeria
500 g Mansikoita
(2 pientä tai 1 iso luomusitruuna)
herneen kokoinen nokare tuoretta hiivaa
½ dl rusinoita + 2 rkl Dansukker Taloussokeria

  • Kuumenna 2 l vettä kiehuvaksi teräskattilassa. Lisää joukkoon mansikat ja sokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Lisää joukkoon 2 l kylmää vettä.

  • (Pese sitruunat huolellisesti kuumalla vedellä ja harjalla. Ota perunankuorimaveitsellä kuori sitruunasta ja laita se liemen joukkoon. Purista sitruunoista myös mehu ja sekoita liemeen.)

  • Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota herneen kokoinen nokare hiivaa vesitilkkaan ja sekoita hiiva liemeen. Peitä sima ja anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. 

  • Siivilöi liemi. Laita puhtaiden pullojen pohjalle muutama rusina ja teelusikallinen sokeria. Kaada päälle sima. 

  • Laita simapullot jääkaappiin. Kun rusinat nousevat pintaan, sima on valmista. Valmista sima 5–7 päivää ennen tarjoilua. Tämän prosessiin voi nopeuttaa jos antaa valmistua huoneen lämmössä ja silloin se tekeytyy 12-24h.

  • Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, älä käytä liian tiukkaa korkkia.