Vadelma-rahkamuffinit

mennessä elo 12, 2021Yleinen0 Kommenttia

Tämä hellekesä tuntui menevän kuin siivillä ja tietysti satokauden kiireet jättivät hyvin vähän aikaa nauttia elämän pienistä iloista kuten leipomisesta. Elokuu tuo kuitenkin meidän pöytään vadelmat monella eri tavalla ja eihän sitä voinut olla tekemättä näitä rakastamiani muffinseja. Toivon, että tekin tulette pitämään näistä yhtä paljon kuin mekin.

Ainekset

12 kpl isoja tai 24 kpl minikokoista muffinia

3,5 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

0,5 rkl leivinjauhoa

ripaus suolaa

100 g voita

250 g rahkaa

2 munaa

2 dl vadelmia (pakaste tai tuore)

Valmistus

30 min

  • Sulata voi ja anna jäähtyä.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
  • Sekoita sulatettu voi, rahka ja munat toisessa kulhossa.
  • Yhdistä voimunaseos ja jauhoseos.
  • Sekoita taikina tasaiseksi vatkaamatta sitä.
  • Kääntele lopuksi vadelmat taikinaan  nuolijalla.
  • Asettele paperiset vuoat muffinipellille ja jaa taikina vuokiin.
  • Muista jättää kohoamisvaraa.
  • Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.
  • Tarkista kypsyys puutikulla.
  • Anna muffinien jäähtyä hieman ritilällä, mutta nauti hiukan lämpimänä. Nämä ovat parhaita tuoreena 😉